Järjestöjen päätöksiä


SDP:n Oulun piirikokouksen 26.11. julkilausuma ja henkilövalinnat

Yhteistyötä Pohjois-Suomen puolesta – kuntalaisten palvelujen turvaaminen oleellisinta

Pohjoissuomalainen menestystarina on perustunut yhteistyöhön ja osaamiseen. Talouden uhkakuvat ja toisaalta orastavat teolliset- ja energiahankkeet luovat haasteen alueemme päättäjille. SDP yhteistyön puolueena haastaa mukaan avoimeen ja rakentavaan yhteistyöhön yhteisellä strategialla. Kunta- ja maakuntatasolla tarvitaan epävarmoina aikoina entistä enemmän vahvaa yhteistä tahtoa ja vahvempia hartioita.

Oulun sd-piirikokouksen mielestä vahvat elinvoimaiset kunnat turvaavat parhaiten kuntalaisten laadukkaat palvelut kuntalaisille ilman byrokratiaa.

Nuorten koulutus ja työllistäminen vaatii rohkeita tekoja. Nuorten yhteiskuntatakuu – työ-, harjoit-telu- tai koulutuspaikan turvaaminen kaikille alle 25 – vuotiaille on toteuttava aiotussa muodossa. Takuu koskee myös alle 35-vuotiaita vastavalmistuneita. Koulutuspaikat on turvattava ikäluokkien ja elinkeinoelämän tarpeiden mukaan. Koulutuspaikkoja lisätään siellä missä ikäluokat ovat suuria ja koulutuspaikoista on pulaa.

Tasavallan presidentin valitsee Suomen kansa. Oulun sd-piirikokous tukee Paavo Lipposen valin-taa tasavallan presidentiksi – rohkeasti ja avoimesti kansan edessä. Presidentinvaalien ennakkoäänestys on jo 11.-14.1.2012. Varsinainen vaalipäivä on 22.1.2012. Toisen kierroksen vaalipäivä 5.2.2012.

Oulun Sd-piiri tavoittelee tulevassa toukokuussa pidettävässä puoluekokouksessa paikkaa puolueen johdossa ja tavoittelee seuraavan puoluekokouksen järjestämistä Oulussa.

Piirin puheenjohtajaksi valittiin äänestyksen jälkeen Paavo Törmi Raahesta. Varapuheenjohtajiksi valittiin Virpi Jääskö Oulunsalosta ja Jaana Jurmu Kuusamosta. Piirihallitukseen valittiin Eveliina Korkiakangas Oulusta, Kari Nikulainen Kuhmosta, Timo Suni Kalajoelta, Henri Kylen Haukiputaalta, Antti Tokola Ylivieskasta, Heli Hietala Taivalkoskelta, Johannapiritta Huovinen Oulusta,Pasi Laukka Oulusta, Jarmo Haapaniemi Kempeleestä ja Ville Nikkinen Iistä


Haukiputaan demarit päättivät

Haukiputaan Sosialidemokraattien toiminnan painopiste tule  vuonna 2012 olemaan uuden Oulun järjestörakenteen muodostamisessa ja menestyminen syksyllä käytävissä kunnallisvaaleissa. Tavoitteena on valtuutettujen saaminen uuden Oulun valtuustoon Haukiputaan alueelta. Se edellyttää kattavaa ehdokasasettelua ja työtä ehdokkaiden valitsemiseksi. Helppoa se ei tule olemaan, sillä valtuutettujen määrä Oulun alueella tulee vähenemään tuntuvasti nykyisestä. Jo ehdokkaiden määrää on rajoitettu 100 ehdokkaaseen / puolue.

Työtä teettää myös Oulun Sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön perustaminen, työn käynnistäminen ja jäsenmäärään suhteutetun edustuksen saaminen sen hallinnossa. Käynnissä olevat presidentinvaalit ja Paavo Lipposen saaminen tasavallan presidentiksi on hyvää kenraaliharjoitusta syksyn kuntavaaleihin. Syyskokous päätti yksimielisesti tukea Lipposen valintaa.

HSD:n puheenjohtajana jatkaa Pentti Lahdensivu ja varapuheenjohtajana Henri Kylén. Johtokuntaan valittiin em. lisäksi Sonja Kokko, Mauno Hanhela, Aarno Ervasti, Oiva Sumén, Liisa Halotie-Flink, Veijo Kukkula ja Jouni Porko. Varajäseniksi Pirkko Tähtelä, Irja Lahdensivu, Lilja Soronen ja Sauli Laiti.

Haukiputaan Sos. dem. kunnallisjärjestö puretaan

Kuntaliitos ja uuden kunnallisjärjestön perustaminen tarkoittaa myös Haukiputaan Sos. dem. kunnallisjärjestön lakkauttamista. Syyskokous teki asiasta yksimielisen päätöksen ja esittää lakkautusprosessin käynnistämistä kunnallisjärjestön syyskokoukselle.

Kunnallisjärjestön edustajistoon ensi vuodeksi valittiin Pentti Lahdensivu, Henri Kylén, Liisa Halotie- Flink, Oiva Sumén, Aarno Ervasti, Pirkko Tähtelä ja Veijo Kukkula. Varajäseniksi valittiin Mauno Hanhela, Sonja Kokko, Kalevi Heikkilä, Sauli Laiti, Nanna Haapala, Lilja Soronen ja Jouni Porko.

Edustajiksi Oulun Sos.dem.piirikokouksiin valittiin Pentti Lahdensivu, Henri Kylén ja Sonja Kokko, varalle Oiva Sumen, Mauno Hanhela ja Jouni Porko.

Edustajiksi Sos .dem. naispiirikokouksiin Pirkko Tähtelä ja Lilja Soronen sekä varalle Irja Lahdensivu ja Sonja Kokko

Uuden Oulun Sos.dem.kunnallisjärjestön säännöt ja edustajaperusteet päätetään ja henkilövalinnat tehdään vuoden 2012 tammikuun ylimääräisessä jäsenkokouksessa.

Vuoden 2012 puoluekokousedustajaehdokkaaksi valittiin Henri Kylén .


Kellon sos.dem.TY siirtyy historiaan

Kellon Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys on nyt sitten historiaa. Ajan saatossa kuihtunut yhdistys päätti lopettaa toimintansa ja jäsenistö jatkaa sosialidemokraattista työtä Haukiputaan Sosialidemokraatit ry:ssä (HSD). Sääntöjen edellyttämät purkamiskokoukset on pidetty ja puoluehallituksen siirtopäätöstä odotellaan.

HSD täydensi johtokuntaansa kellolaisilla jäsenillä syyskokouksen päätöksen mukaisesti. Johtokunnan varsinaisiksi jäseniksi valittiin Jouni Porko ja Veijo Kukkula ja varajäseniksi Sara Herranen ja Hannu Kurkela. Samoin lisättiin kaksi jäsentä kunnallistoimikuntaan ja edustajiston varajäseniksi neljä jäsentä.

Selvitettäväksi jäi miten liitos vaikuttaa piirikokousedustajien määrään.

Toiminta siis jatkuu "Haukiputaan demareissa".

Toivotamme uudet kellolaiset jäsenemme tervetulleiksi. Työtä riittää, sillä edessä on vilkas vaalivuosi ja HSD:n juhlavuosikin, sillä alkukesästä vietämme 50v.-juhlia.

Puheenjohtaja


 

Kunnallisjärjestön syyskokouksen päätöksiä

Haukiputaan Sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö kokoontui torstaina 26.11. Martinniemen työväentalossa valitsemaan järjestölle uuden kunnallistoimikunnan ja toimihenkilöt vv. 2010-2011.

Valinnat olivat yksimielisiä. Puheenjohtajana jatkaa Esa Nikkinen ja varapuheenjohtajaksi ensimmäiselle kaudelle valittiin Oiva Sumen.

Kunnallistoimikunta

koostuu kahdesta suurimmasta puolueosastosta ja sitä täydennetään myöhemmin pienimpien osastojen yhdistymisen jälkeen.Kunnallistoimikuntaan valittiin

Martinniemen Sos. dem.Työväenyhdistyksestä Esa Nikkinen, Matti Teräs,Vilho Nikkinen, Kaarina Torro ja Rainer Apuli. Haukiputaan Sosialidemokraatit ry:stä Pentti Lahdensivu, Pirrko Tähtelä, Sisko Kanniainen, Henri Kylén ja Oiva Sumén.

Edustajiston jäseninä

toimivat puolueosastojen valitsemat henkilöt. Martinniemen Työväenyhdistyksestä Kaarina Torro, Vilho Nikkinen, Esa Nikkinen, Mauri Haarala, Anneli Pakanen, Matti Teräs, Raimo Pakanen, Jaana Niskala, Rainer Apuli, Annikki Niemelin ja Tuija Kamutta-Apuli. Haukiputaan Sosialidemokraateista Pentti Lahdensivu, Henri Kylén, Liisa Halotie-Flink, Oiva Sumén, Aarno Ervasti, Pirkko Tähtelä, Markku Karppinen, Sisko Kanniainen, Mauno Hanhela, Irja Lahdensivu, Kalevi Heikkilä,

Kellon sos.dem. Työväenyhdistyksestä ja Haukiputaan sos. dem. Työväenyhdistyksestä ei ole nimetty edustajaa, mutta edustajia voidaan lisätä myöhemmin kun suunnitellut yhdistysliitokset toteutuvat.Piirikokousedustajat

Valittiin piirikokousedustajaksi Oiva Sumén

Toimintasuunnitelma v. 2010

Kunnallisvaaleissa v. 2008 asetettujen tavoitteiden toteuttamisen lisäksi vuosi 2010 on tärkeä vaalivuosi. Ehdokasasettelu sekä kesän puoluekokoukseen että eduskuntavaaleihin on käynnistynyt. Alkuvuonna käydään myös osuuskunta Tradekan vaalit ja Osuuspankkivaalit, joihin etsitään ehdokkai ta. Syksymmällä on osuuskunta Arinan vaalit ja seurakuntavaalit ja vuoden lopulla käynnistyvät vuoden 2011 maaliskuussa toteutuvat eduskuntavaalit. Vaalikiireitä siis riittää.

Pohjolan demaritapaamiseen Pyhätunturille päätettiin mennä MTY:n bussilla.

Vaalipäällikkö vaihtuu

Pitkään vaalipäällikön tehtäviä hoitanut Pentti lahdensivu jättää vuoden alusta tehtävät nuoremmille. Vaalipäälliköiksi valittiin Henri Kylen ja Rainer Apuli. Kokous valitsi myös vaalityöryhmän johon em. lisäksi valittiin Esa Nikkinen, Pirkko Tähtelä ja Pentti Lahdensivu. Pirkko Tähtelä on lupautunut toimimaan seurakuntavaalien vaalipäällikkönä.